Heinäkuussa vietetään Paattisten & Tortinmäen Kaupunginosaviikkoa

Lähde tutkimusmatkalle Turun pohjoisosiin: Paattisten & Tortinmäen Kaupunginosaviikolla 30.6.-7.7. luvassa on niin taidetta, tanssia kuin urheiluakin. Viikon kohokohtana ovat perinteiset Tortinmäen mansikkamarkkinat lauantaina 6.7. Paattisilla ja ympäristössä on useita mansikkatiloja ja lämmin alkuvuosi viittaa siihen, että mansikkasato on parhaimmillaan mansikkamarkkinoiden aikana. Tutustu koko viikon ohjelmaan täällä. Paattisten & Tortinmäen viikolla on mukana runsaasti alueen yrityksiä. […]

Read More

Kaupunginosaviikkojen ohjelmahaku vuodelle 2019 on nyt auki!

Vuoden 2019 erityinen teema julkistetaan tammikuun aikana. Edellisvuosien tapaan jatkuvina teemoina ovat myös kansalaisten alueellisen yhteistyön kehittäminen ja kaupunginosayhteisöllisyys. Kaikenlaisia ohjelmasisältöjä voi ehdottaa! Toiminta kaupunginosissa voidaan toteuttaa Kaupunginosaviikkona tai KaupunginosaPäivänä. On myös mahdollista yhdistää kahden maantieteellisesti sopivasti sijaitsevan kaupunginosan viikot yhteen. On myös mahdollista toteuttaa 3-4 päivän Osaviikko, jolloin yksi viikko voidaan jakaa esimerkiksi kahdelle kaupunginosalle puoliksi. […]

Read More

Kaupunginosaviikot

Kaupunginosaviikot ovat tapahtumaviikkoja Turun eri kaupunginosissa, jotka kutsuvat viikko kerrallaan turkulaisia ja vieraita tutustumaan eri kaupunginosien ilmiöihin ja tapahtumiin. Kaupunginosaviikkoja toteutetaan ympäri Turkua perinteisesti keväästä syksyyn. Ohjelmisto esittelee kaupunginosien omaleimaisuutta, paikallista identiteettiä sekä monikulttuurisuutta. Sekä pienempiä että suurempia tapahtumia sisältävät ohjelmakokonaisuudet ovat pääosin yleisölle ilmaisia. Ohjelma kumpuaa asukkaiden ideoista ja toteutuu paikallisten yhdistysten ja muiden […]

Read More