Kaupunginosaviikkojen ohjelmahaku vuodelle 2019 on nyt auki!

Vuoden 2019 erityinen teema julkistetaan tammikuun aikana. Edellisvuosien tapaan jatkuvina teemoina ovat myös kansalaisten alueellisen yhteistyön kehittäminen ja kaupunginosayhteisöllisyys. Kaikenlaisia ohjelmasisältöjä voi ehdottaa! Toiminta kaupunginosissa voidaan toteuttaa Kaupunginosaviikkona tai KaupunginosaPäivänä. On myös mahdollista yhdistää kahden maantieteellisesti sopivasti sijaitsevan kaupunginosan viikot yhteen. On myös mahdollista toteuttaa 3-4 päivän Osaviikko, jolloin yksi viikko voidaan jakaa esimerkiksi kahdelle kaupunginosalle puoliksi. […]

Read More

Kaupunginosaviikot jalkautuvat kaupunginosiin 2019

Ensi vuonna Turun Kaupunginosaviikkojen tuki ry jalkautuu eri kaupunginosiin ja järjestää kaupunginosatoimijoiden kanssa yhteistyössä keskustelutilaisuuksia noin kerran kuukaudessa Turun eri kaupunginosissa. Eri kaupunginosat osoittavat tilat ja huolehtivat alueen kaupunginosatoimijoiden kutsumisesta paikalle. Tilaisuuksiin kutsutaan mukaan myös päättäjiä. Kokouksien tarkoituksena on tutustuttaa kaupunginosatoimijoita ja päättäjiä toisiinsa, verkostoitua, suunnitella yhdessä tapahtumia ja kerätä aluetta koskevia kehitysideoita. Kaupunginosatoimijat voivat ensi vuonna itse kutsua Turun […]

Read More

Vuoden 2018 aktiivisin kaupunginosa -kilpailun voittajaksi Kakskerta

Vuoden 2018 aktiivisin kaupunginosa -kilpailun voittajaksi valittiin Kakskerta. Perusteluiksi oli kerrottu mm. seuraavaa: Kakskerta on pieni kyläyhteisö, jossa on paljon toimintaa; mm. Kakskertaseura, joka järjestää kaikenlaista toimintaa (kakskertapäivät, retkiä, neulomakero, sadonkorjuupäivät yms tapahtumia). Kakskerran koetus järjestää jumppaa ja vesijumppaa. Kakskerran kotiseutuyhdistys järjestää retkiä, luentoja ja myyjäisiä. Kakskerran VPK ja VPK:n naisjaosto toimivat aktiivisesti. Kaikki saarelaiset […]

Read More

lmianna Turun aktiivisin kaupunginosa 2018!

Tapahtumavuosi 2018 on ollut ohjelmantäyteinen, eikä se olisi onnistunut ilman aktiivisten kaupunginosatoimijoiden huikeaa panosta! Upean tapahtumavuoden sekä Turkulaisen 60-vuotisen taipaleen kunniaksi Kaupunginosaviikot toteuttavat Turkulaisen kanssa yhteistyössä “Turun aktiivisin kaupunginosa 2018” -kilpailun. Ilmianna mielestäsi vuoden 2018 aktiivisin kaupunginosa 10.12. mennessä osoitteeseen: info@kaupunginosaviikot.net. Kerro myös perustelut! Raati valitsee voittajan, joka julkistetaan Turkulaisen edustajien toimesta Kaupunginosaviikkojen pikkujouluissa 15.12. Kaupunginosaviikkojen […]

Read More

Tule mukaan Kaupunginosaviikkojen kehitystiimiin!

Kaupunginosaviikoille on päätetty perustaa kehitystiimi, johon ovat tervetulleita kaikki Kaupunginosaviikkojen järjestäjät tai Kaupunginosaviikkojen järjestämisestä kiinnostuneet kaupunginosatoimijat ja -aktiivit. Tiimi kokoontuu ensimmäistä kertaa 12.4. klo 17 Muistolassa (Linnankatu 41). Tämän jälkeen kokoontumisia on tarkoitus järjestää säännöllisesti pitkin vuotta. Kokoontumisissa on tarkoitus yhdessä suunnitella Kapunginosaviikkoja sekä miettiä kehitysideoita ja yhteistyömahdollisuuksia tuleville vuosille. Ilmoittaudu mukaan kehitystiimiin: info@kaupunginosaviikot.net Tervetuloa!

Read More

Kaupunginosaviikkojen avajaiset 10.3.

Tervetuloa mukaan Kaupunginosaviikkojen avajaisiin Hansatorille lauantaina 10.3.2018 klo 12-15. Avajaiset tuovat kaupunkikulttuurin ja -aktivismin suunnannäyttäjät yhteen, kertomaan kokemuksistaan ja käymään keskustelua paikallisten tekijöiden ja vaikuttajien kanssa. Koko tapahtuman ajan paikalla on Kaupunginosaviikkojen ohjelmassa mukana olevien järjestöjen ja muiden paikallistoimijoiden esittelypisteitä, joiden ohessa myös ohjelmaa kaikenikäisille. Jos yhdistyksesi/järjestösi jne haluaa varata maksuttoman esittelypöydän avajaisiin Hansatorilla, lähetä […]

Read More

Ohjelmahakua koskeva infotilaisuus 15.2.

Turun kaupunginosaviikkojen tuki ry järjestää vuoden 2018 ohjelmahakua koskevan infotilaisuuden torstaina 15.2. klo 17 osoitteessa Linnankatu 41, 20100 Turku. Tilaisuus alkaa kahvituksella, jonka jälkeen kerrotaan tämän vuoden teemoista, hakukriteereistä, avustuksista ja annetaan ohjeita hakulomakkeen täyttöön. Paikalla on myös aiempina vuosina Kaupunginosaviikkoja järjestäneitä tahoja, jotka antavat vinkkejä onnistuneen tapahtumaviikon järjestämiseen ja koordinointiin.   Tervetuloa!   Kahvitusta […]

Read More

Kaupunginosaviikkojen ohjelmahaku vuodelle 2018 on nyt auki!

Vuoden 2018 teemana on turvallisuus. Edellisvuosien tapaan jatkuvina teemoina ovat myös edelleen kansalaisten alueellisen yhteistyön kehittäminen ja kaupunginosayhteisöllisyys. Kaikenlaisia ohjelmasisältöjä voi ehdottaa! Toiminta kaupunginosissa voidaan toteuttaa Kaupunginosaviikkona tai KaupunginosaPäivänä. On myös mahdollista yhdistää kahden maantieteellisesti sopivasti sijaitsevan kaupunginosan viikot yhteen. On myös mahdollista toteuttaa 3-4 päivän Osaviikko, jolloin yksi viikko voidaan jakaa esimerkiksi kahdelle kaupunginosalle puoliksi. Vuoden 2018 ohjelmahaku […]

Read More

Kaikille avoin Kaupunginosaviikkojen suunnittelutilaisuus 23.1.

Tiistaina 23.1. klo 17 (osoitteessa Linnankatu 41, 20100 Turku) järjestetään kaikille avoin vuoden 2018 Kaupunginosaviikkojen suunnittelutilaisuus. Paikalle toivomme erityisesti Kaupunginosa-aktiiveja sekä muita Kaupunginosaviikkotoiminnasta ja sen kehittämisestä kiinnostuneita. Tilaisuudessa on tarkoitus yhdessä suunnitella tämän vuoden Kapunginosaviikkoja, miettiä kehitysideoita tuleville vuosille ja verkostoitua. Koska tilaisuudessa on tarjoilu, toivomme ilmoittautumiset 19.1. mennessä osoitteeseen info@kaupunginosaviikot.net. Tapahtuma faceobookissa: https://www.facebook.com/events/1531632443538669/ Tervetuloa! […]

Read More

Kaupunginosaviikot

Kaupunginosaviikot ovat tapahtumaviikkoja Turun eri kaupunginosissa, jotka kutsuvat viikko kerrallaan turkulaisia ja vieraita tutustumaan eri kaupunginosien ilmiöihin ja tapahtumiin. Kaupunginosaviikkoja toteutetaan ympäri Turkua perinteisesti keväästä syksyyn. Ohjelmisto esittelee kaupunginosien omaleimaisuutta, paikallista identiteettiä sekä monikulttuurisuutta. Sekä pienempiä että suurempia tapahtumia sisältävät ohjelmakokonaisuudet ovat pääosin yleisölle ilmaisia. Ohjelma kumpuaa asukkaiden ideoista ja toteutuu paikallisten yhdistysten ja muiden […]

Read More